Me vihreät haluamme vaalia lähiluontoa, tehdä liikkumisen helpoksi ja rakentaa viihtyisää elinympäristöä, jossa ihmisten arki sujuu. Yhdessä voimme tehdä kaiken tarvittavan ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ja valjastaa puhtaasta energiasta Suomen menestystekijän.

Tulevaisuus on lapsissamme. Siksi vihreille on tärkeää pitää koulutuslupaus siitä, että jokainen lapsi ja nuori saa hyvän koulutuksen ja varhaiskasvatuksen. Yhdessä me voimme puolustaa päivähoidon ja peruskoulujen pieniä ryhmäkokoja sekä parantaa koulutuksen laatua ja tasa-arvoa, jokaiselle lapselle.

Haluamme torjua syrjäytymistä ja edistää tasa-arvoa. Kunnan tulee olla paikka, jossa erilaiset ihmiset voivat asua, elää, oppia ja tehdä työtä - kaikki yhtä arvokkaina, ainutkertaisina ihmisinä. Yhdessä voimme ehkäistä ongelmia ennalta ja pitää kaikista tasavertaisesti huolta.

Haluamme tukea uusien työpaikkojen syntyä ja auttaa ihmisiä työttömyydestä kohti työtä. Uutta työtä luodaan parhaiten sijoittamalla uusiin ratkaisuihin: joukkoliikenteeseen, puhtaaseen energiaan, kestävään rakentamiseen ja vaikkapa luomuruokaan. Yhdessä voimme rakentaa kestävää ja reilua taloutta ja työtä.

Yhdessä voimme rakentaa paremman huomisen ja näyttää, että tämän hienon maan tulevaisuus on valoisa ja inhimillinen.